Murrerunoutta
Kulttuuri-Suomi on koronaepidemian aikana kumissut tyhjyyttään. Vähäiseen kulttuuritarjontaan on pitänyt tarttua kuin sika limppuun. Niinpä minäkin suuntasin vaimon kanssa Sieravuoren lavarunofestareille. Vanha tuttu Heli Laaksonenkin oli siellä – esiintymässä. Juteltiin. Heli kertoi lopettavansa ammattirunoilijana ja hankkivansa itselleen uuden ammatin. Sanoi hakeutuvansa opiskelemaan luonnonvara-asioita. Runous jää harrastukseksi. Syy: kirjojen myynnin dramaattinen lasku ja koronakriisi, joka on vienyt esiintymistilaisuudet. Heli halusi kuitenkin painottaa, että päätöksen on oikeastaan tehnyt yleisö, hän on vain tehnyt johtopäätökset ilman, että kyseessä olisi mikään yhtäkkinen päähänpisto.
Keskustelu teki minuun suuren vaikutuksen. Kun seuraavana päivänä menin pariksi tunniksi keräämään vadelmia, sulattelin uutista ja huomasin, että oma runosuoleni oli alkanut pulputtaa, vaikka en yleensä runoja kirjoittele. Alla lopputulos. Kun on kyse tunnetusta, Laitilassakin pitkään asuneesta murrerunoilijasta, otin vapauden leikkiä kotiseutuni Laitilan murteella ja tavoitella Helille tyypillistä ilmaisua.
PUSKRARIO UUTISSI
Onk Laitla hereil?
Kuulek Vaimaro?
Ollank Valvos rario äärel?
Kantak ään Korisjoel,
Lappi myäre Kodiksamihi ain Saarela Jannell ast?
Seutukunnas o ny noussu kunno älämölö.
Näi meijän keske: Laaksose Helil on tullu tenkkapoo.
Sitä on purru kärpäne, ihmise harras seuralaine.
Kuppas vert ja jät Helin tauri valtta.
Onnetoine houris ja valit, muutus iha viherkäiseks.
Flikk pakkas runos kärryihi ja karas luannohelmaha.
Riimi napisiva ja runosualenkappala kalattiva,
mutt ei siin sitt enä mittä ollu tehtävis.
Huutel: ”Takas luantto!”, eikä kuulustellu kettä,
kuka olis jotta järkki puhunu.
Kärry ol jarrutoine ja uuvat löys ittes varelmpuskist.
Siäl piikkite joukos, kaik runos sylisäs
Heli prätkätt omias kukkasist ja pompilkaisist:
”Viimäne pari uunist ulos!”
Ja jotta semmost, et kasvi ja eluka ova runout.
Runout – run out?
elokuu 2020